Iso kalu, varmempi saanti (OSA IX)

Hieno muisto hekuman hetkistä ulkomailla on romanialainen 23-vuotias Cornelia.



--



Ollessani kouluavustajana muutama vuosi sitten teimme leirikoulumatkan Romaniaan. Bukarestilaisella ystävyyskoululla lapset olivat oppilaina reilun viikon ajan. Iltaisin oli urheilua ja diskoja. Olin iloinen päästessäni tuulettumaan keskisen Itä-Euroopan lämpimään kevääseen ja illat olivat välillä suht vapaita, kun lapsia ei tarvinnut valvoa.



Romania ei enää ole se kommunistinen kehitysmaa, jona suomalaiset sen muistavat. Nykyaikaiset palvelut ja liikekeskukset sekä sosiaaliturva kuuluvat...

Ravintolassa

Taas oli yli viikko kulunut edellisestä tapaamisesta ja kännykkä oli koko sen ajan piipannut kiihottavia ja kiusaavia viestejä. Jo juna-asemalle mennessä lähes tärisin kiimasta ja odotuksesta, eikä matka ollut ainakaan yhtään helpompi.










Lopulta saavuin kuitenkin Tampereelle ja kävelin Herrani kotiin. Kävellessäni päätin, että nyt on saatava ja heti. Jos ei hyvällä, niin pahalla. Ovikelloa soittaessani rupesin jo riisumaan päälivaatteitani ja oven avautuessa puikahdin sisälle.



Revin jo vaatteita päältäni, kun Herrani yhtäkkiä käski minua laittamaan stay-upit, lyhyen...