”kiitos, Juhani.

Taitaa olla omat kermat täällä kun noin pullottaa, sanoi emäntä.Jotain kummaa värinää tuossa sanonnassa oli, ja totesin emännälle, että mukavahan täällä on olla ja loikoilla.

Hiestä märkinä lysähdimme vierekkäin sängylle.

Enempään ei ollut aikaa, kun isäntä ajoi traktorin pihaan, oli pakko lähteä pihalle, mutta arvasin ettei asia jää siihen.

Palailin majapaikkaani, ja kävin nukkumaan.

Ulvoen kuin kiimainen koira emäntä laukesi ensimmäisen kerran, jatkoin kuitenkin tuon vitun pumppaamista, NUSSI MUA RENKI emäntä huusi.

Viikko alkoi kulua lopuilleen, ja ajattelin lauantaina lähteä kylän baariin k

...

Mutta Vain, Jos Haluat Kuulla.en Voinut Mitään, Vaan Heitin Oman Mekkoni Pois Ja Kaappasin Terhin Syliini.

Samaan aikaan kuului oven ääni ja muijat siirtyivät asuntoauton takaosassa olevalle sängylle. He voihkivat nautinnosta. Siirsin ensin käteni heidän pakaroille, etenin siitä ylöspäin ja aloin jälleen hyväillä vittuja ja puristin heidän perseitä, ja suutelin heidän nännejä ja rintoja. Mä tuijotin vähän aikaa, kunnes he viittoilivat minut sinne. Tuskin olin ehtinyt kiihdyttämään autoani, kun näin viisi hyvännäköistä muijaa liftaamassa tiensivussa. Laitan vaatteet päälleni ja suunnistan matkani kohti Pohjoista. Mä istuin auton ohjaamossa.

Lähdin Lappiin Hesan moottoritien kautta.



Olimme l

...

Putsatessani Häntä Huomasin Että Hänellä Seisoi Vielä Ihan Täysillä.



Heräsin hiljalleen makasin hänen päällään, nousin hiljalleen ylös kalu yhä sisällä, vartalomme olivat liimautuneet yhteen spermalla, sitä oli hänen rinnoillaan asti. Iso kalu lepäsi täydessä seisokissa hänen vatsallaan kuin myös minunkin, kokeilin kaluani ja vedin pari kertaa sitä, olipas kova - harvoin noin.Hän asettui selälleen sängylle samalla kun laitoin liukastetta runsaasti sormilleni ja upotin sormeni peppuuni, tunsin kuinka reikäni oli jo venynyt.

Nousin sängylle polvilleni hajareisin hänen päälleen kasvot häneen päin, nostin hieman itseäni ja tartuin hänen kaluunsa ja ohjasin sen r

...

Tapahtui Vuosia, Vuosia Sitten Tuolla 1970-luvun Loppupuolella.

Kuumotus kyrvässäni palasi ja Ritva jälleen huusi kuinka hän haluaa spermani syvälle vittuunsa.

En ehtinyt sanoa tai tehdä mitään kun Ritva nousi samoille lauteille. Astuin saunaan sisälle ja menin pukuhuoneeseen riisuutumaan.

Otimme sinä kesänä lähemmäs kymmenen uusintaa eikä meno seuraavanakaan kesä rauhoittunut.

Ai niin... tämä tarina on TOSI!!!Hän halusi että räjäytän hän pillunsa kyrvälläni ja hän halusi tuntea kuinka suihkutan kuuman spermani syvälle hänen vittuunsa.Eipä tarvinnut meikäläistä kahta kertaa pyytää.



Kohta ympärilläni oli neljä alastonta kaunista naista. Samalla Kaisa

...

Kaivoin Siis Laukusta Ohuet Kumihanskat Ja Peräruiskevälineet, Laitoin Pojan Polvilleen Kylppärin Lattialle - Kyynärvarret Maahan Ja Polvet Levälleen.

Ja minä panin kunnes Sanni tuli uudelleen.Mä tykkään tollasista miehistä ku sää Jake, vähän sänkee ja hikee, näkee että hommat hoituu… Mä tossa pissatessa aattelin, et haluisin jotenkin korvata tätä matkaa, niinku kiittää… ja mua alkoi ton sun vahtaaminen panettaan sikana. Vetäydyin ulos ja päästin lastini roiskuen tytön navalle. Työntelin kuin maailmanlopun edessä kunnes tajusin tulevani yhdessä silmät kiinni orkkuaan huutavan Sannin kanssa. "Hei iso sonni… pääset paneen mua teinihoroa heti, TOP 20 Deittisivustot jooko Jake, anna mulle ori tota sun kovaa, pitkää, paksua … vetele sillä niin

...

Avasin Narttujen Ihka Ensimmäisen Teoriatunnin Kertomalla Että Tänään Keskityttäisiin Naisen Pilluun.

Sisään ja ulos”, lääkäri neuvoi.Tämä oli siis tässä”, sanoi Hanna keskeyttäen lääkärin lauseen. Olisiko hänen sittenkin pitänyt kieltää tämän läsnäolo? Hän tunsi olevansa nyt vähän rauhallisempi ja rentoutuneempi kuin hetki sitten, mutta tilanne oli silti varsin kiusallinen. Saapuessaan terveydenhoitajan huoneen ovelle Hanna aisti olevansa hiukan jännittynyt ja varsin epätietoinen siitä, mitä tuleva tarkastus tulisi pitämään sisällään.

”Rentoudu… tämä kestää vain hetken”, lääkäri neuvoi häntä Tuomaksen pidellessä toista kättään Hannan oikean takareiden päällä estäen tätä edes hiukan kiemurte

...

Aah.” Mielihaluni Alkoivat Nousta Pintaan Ja Kysyin Mieheltä, Hieroisiko Hän Minun Hartioitani.

Tunnen tytön vapisevan ja nytkyvän kosketuksen aiheuttamasta mielihyvästä, ja vähitellen hänen kamppailunsa laantuu. Tyttö parkaisee ja heittäytyy siteitään vasten, mutta painan ylävartaloni hänen päälleen ja avaan häpyhuulet uudelleen tehdäkseni saman toiselle immenkalvon puoliskolle. Tartun tyttöä hiuksista, painan hänen päänsä sängyn pintaa vasten ja kumarrun suutelemaan ja nuolemaan rintoja. Otan oikeaan käteeni vaatteitten leikkaamiseen käyttämäni sakset ja vien niiden kapeat teräksiset kärjet tytön emättimeen. Hellin silkkistä ihoa ja nipistelen vaaleanpunaisia, ärsytyksestä kokoonkur

...

Pimeällä kadulla

Käveleskelin kadulla kiertelemässä kauppoja kunnes tapasin tuon tiukkapeppuisen tytön. Tytön nimeä en tiennyt, sillä kiinnitin huomioni vain tämän perään, sääriin, ja rintavarustukseen. Päätin tehdä aloitteen, sillä ymmärsin ettei tuo tyttö ollutkaan sellainen, joka heti uskalsi käydä kysymässä. Ulkonäöltään tyttö näytti kiimaiselta seksipommilta, mutta ehkäpä sisällä tuon tytön istui pieni ujous. Otin taskustani kamman ja harjasin kiiltäväksi ja siistiksi vaalean tukkani. Vilkaisin taskupeiliini ja olin tyytyväinen ulkonäkööni. Niinpä astelin tyylikkäästi tytön luokse. ”Moi.” aloitin reippaasti....