Suloisia ääniä koulun vessassa

Herätyskellon soidessa aamukuudelta on aina yhtä tuskaa, mutta onneksi olen sentään yksin kotona, joten voin viihdyttää itseäni jo aamutuimassa. Vielä lämpöisen peiton alla haukottelen ja venyttelen pienen hetken. Hyvästä mielikuvituksesta on hyötyä itsensä viihdyttämiseen, ja paljon onkin.



Tänä aamuna panetus onkin entistä huimempi, ja seksistiset mielikuvat rupeavat liikkumaan päässäni kuin automaattisesti. Mietin päässäni kuinka joku sormillaan kiusoittelee vakoni reunuksia ja suutelee tuskallisen kiihottavasti rintojani. Liikuttelen kehoani kyljelläni ollessa eteen ja taas taakse, ja välillä varovaisesti koskien omalla sormellani alastonta vakoani joka jo hiukan himoitsee kosketustani. Asetan toisen käteni rintani päälle, ja rupean hiljaa hieromaan nännejäni, jotka vielä yrittävät herätä. Käännyn kokonaan selälleni ja kiusoittelen kädelläni klitoriksen reunaa, hiukan jo himosta huohottaen. Välillä liutan sormeani pitkin vakoa peppureikääni kohden jo kostuneessa aarteessani. Juuri kun olen pääsemässä vauhtiin, huomaan etuoven käyvän ja paniikin vallassa käännyn nopeasti kyljelleni, sormi yhä klitoriksen päällä, puristuksissa reisieni välissä. Yritän tasata hengitykseni, ja leikkiä mahdollisimman hyvin nukkuvaa. Vakoni sykkii kovaa sormeani vasten ja tilanne on mahdoton, sillä tiedän että en voi olla hiljaa jos liikutan sormeani.



- "Hei, onko ketään kotona?"


, äitini huutaa eteisestä ja avaa huoneeni oven.



- "Hei herätys, eikös sun pitäs olla jo ylhäällä". Vastaan kysymykseen epämääräisellä mutinalla ja kiskaisen nopeasti sormeni pois haaravälistäni, samalla haukotellen, jotta mahdollinen kiihkon ääni jäisi äidiltä huomaamatta. Tivailen äidiltä miksi hän on vielä kotona ja selittää jotain mistä puolet menee minulta ymmärtämisen ulkopuolelle.



Nousen sängystä ylös ja kiiruhdan nopeasti vessaan kosteena olevan vakoni kanssa, käyn vessassa, suihkussa ja laitan itseni valmiiksi koulupäivää varten.



Koulupäivän ensimmäiset tunnit olivat täyttä tuskaa, sillä tyydyttämätön vakoni suorastaa huokaa kosketusta. Nyt on kolmas tunti menossa, ja panetus on sietämätön - onneksi kohta on ruokailu, johon en tietysti ole menossa. Onneksi täällä ammattikoulussa ei enää niin tarkasti seurata, että opiskelijat menevät syömään. Muistan kuinka ala-asteella varsinkin oli pakko mennä syömään.


Lähteet: http://www.deittiseuraa.net/

Vakoni sykkii reisiäni vasten, ja en voi olla pitämättä jalkojani paikallaan, vaan kiusaan pienillä liikkeillä itseäni.










Liikuttelen itseäni penkkiä vasten hennosti, mahdollisimman huomaamattomasti, jottei luokkalaiseni huomaisi tekemisiäni.



Voi ihanuus, ruokatunti alkaa ja olen jo ensimmäisten joukossa säntäämässä ulos luokasta. Kävelen ripeästi yhdet rappuset ylös ja menen suoraan naisten vessaan jossa on kaksi koppia, joista toisessa olen jo useammat orgasmit saanut.



Pyrähdän ovesta sisään, ja pesen käteni kutkuttavan lämpimällä vedellä ja astun wc-koppiin. Jo pelkkä ajatus sormestani kiimaliimaisessa pillussani saa minut haukkomaan henkeä. Vedän farkkuni ja stringini alas maahan, stringit ovat saaneet kiimaliimoiltani osumaa aika pahastikin. Tällä kertaa aloitan suoraan klitorikseni hieromisen ja voi luoja kuinka hyvältä se tuntuikaan, mieli teki niin kovasti laueta jo parin ensimmäisen liikkeen jälkeen, mutta hillitsin itseni ja päätin nauttia hetkestä pidemmän aikaa.



Hierottuani itseäni vielä muutaman sekunnin ajan, kuulen huoneessa leijuvan huohotuksen, ja sydämeni kiepsahtaa ympäri - tämä huohotus ei kuulu minulle. Lopetan hieromiseni heti, ja oma huohotukseni hiukan jo tasaantuu. Puna nousee kasvoille ja epävarmana istun jalat ristissä pöntön kannen päällä.



Kuuntelen hiljaisena toisesta kopista tulevaa huohotusta ja tunnen kuinka seksuaalisesti jännittynyt tilanne huoneessa on. Rupean nauttimaan vieraan ihmisen ääntelystä, ja pian kopista kuuluukin muutakin kuin huohotusta.



Sievä naisen ääni, pieni seksuaalinen jännite äänessä;



- "Miksi ihmeessä neiti lopetti?". En saa sanaakaan suustani, koitan vain änkyttää jotain vastaukseksi, mutta toisen vessan mysteerinen nainen kerkeää jo vastaamaan ennen kuin saan edes suutani auki;



- "Kuulosti todella kiihkeelle touhusi, ootko ihan märkänä?". Naisen ääni saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani, ja saan itseni kasaan:



- "O-oon mä... Ootkos itse?". Pieni hiljaisuus ja kuulen kuinka naisen sormet uppoutuvat sisälle hänen vakonsa uumeniin aiheuttaen ihanan kiihottavaa lotinaa, pieni huokaisu ja hiljaisuus.



- "Kuulitko?". Vaikka tiedän olevani naisiinkin kiinnostunut, tämä tilanne vaikutti niin epätodellisesta, mutta silti niin perhanan kiihottavalta. Päätin ottaa tästä erittäin erikoisesta tilanteesta kaiken irti. Vastasin mysteeriselle naiselle jo hiukan varmemmalla äänellä;



- "Voi kyllä kuulin. Taitaa tuntua hyvältä, eikö vain?". Mysteerinen nainen vastaa hiljaisella huohottavalla äänellä positiivisesti.



Tilanne muuttuu ratkaisevasti, kun nainen aloittaa kiihottavan juttunsa;



- "Kuvittele, mun kieli sun sisäreisillä, nuolen pitkiä lipaisuja, aina lähemmäs sun pilluas, just nyt.". Asetan sormeni sivelemään sisäreisiäni, kuvitellen sen naisen kieleksi. Tärisen jännityksestä ja himosta, nautin tilanteesta täysin.



- "Mun sormet leikittelee sun häpyhuulillas ja huulillani hellin sun nänniäsi". Vastaan naisen leikkiin samalla mitalla, ja tiedän, että mitä sanon, nainen tekee sen. Kuuntelen kuinka oma huohotukseni tukeutuu viereisen kopin naisen huohotuksiin, ja kuulen jälleen sanoja, jotka hiukan hukkuvat huohotuksiin,



- "Hieron.. sun klitoristas.. kovaa..". Siirrän sormeni klitorikselle, kovaa sitä hieroen, tunnen kiihotuksen jokaisessa vartaloni kohdassa.



Yritän äännellä mahdollisimman vähän, mutta himo, ja kiihko ei anna periksi. Tasaan tilanteen huokaamalla sanoen naiselle,



- "Nuolen sun klittaas, imen... kokoajan kovempaa.. mmhhh". Kuuntelen kiihkon tuskissani naisen huokailua ja voihkintaa ja hieron klitoristani yhä kovempaa ja kovempaa. Huomaan myös naisen tahdin koventuneen, ääntely tihenee kokoajan.



Lantioni liikkuu kiihkon vallassa edestakas, ja taivuttelen päätäni taaksepäin. Koko kehoni lainehtii sormieni tahtiin.



- "Mä upotan sormet sun sisälle...ahhh"



- "Eka... toka... kolmas... liikutan niitä sun sisällä... mmh.".



Työntelen kolmea sormeani sisällä, samalla toisella kädellä hieroen maksimissaan olevaa klitoristani, voihkien. Mun silmät on kiinni ja nään tuntemattoman naisen edessäni hyväilemässä vakoani, klitoristani. Voihkin kovaa, olen täydessä kiimassa ja kuiskailen puoliksi itselleni, puoliksi viereisessä kopissa olevalle naiselle "Kovempaa.. kovempaa..".



Tunnen kuinka orgasmi odottaa jo tuloaan, ja kuulen myös naisen äänestä, että hänkään ei ole kaukana. Nainen käskee runkkaamaan kovempaan melkein huutaen, ja tunnen kuinka huippu on jo lähellä.



- "Mä tuun.. ahh.. ihan kohta..."



- "Voi luoja.. mmmhn.. mä tuun.. ihan just.."



Ääntelymme on hurjimmillaan, ja laukeamme molemmat lähes samaan aikaan ilmassa leijuvien kiimaliiman tuoksujen ja huohotuksien lomassa. Hengitän syvään, rauhoittaen hengitystäni.



Sormeni on yhä sisälläni, tunnustelen sykkivää pilluani, nautin orgasmin jälkitärinöistä vielä hetken. Otan paperia telineestä, ja siistin itseäni hiukan. Nainen viereisessä kopissa nousee seisomaan ja kurkistan vain vähän koppien alta. Kauniit pitkät sääret, ja mustat korkokengät, muuta en nähnyt. Korjaan asentoni, ja nojaan seinää vasten.



- "Mie lähen nyt, kiitos" Nainen sanoo seksikkäällä äänellään oveni takaa ja naurahtaa suloisesti astuessaan huoneen poikki. Kuulen kopistani, kuinka nainen pesee kädet ja suihkuttaa itselleen hajuvettä. Hetken hän on hiljaa, ja korkokenkien kopinan mukana hän astuu huoneesta ulos. Nousen seisomaan ja pyyhkäisen vielä stringeiltäni jo hiukan kuivuneen kiimaliiman pois ja laitan housut jalkaan.



Avaan koppini oven ja menen suoraan altaille pesemään lemmenliemiä täynnä olevat kätöseni, heitän hiukan vettä naamalleni ja kuivaan paperilla. Vilkaisen peiliin ja luon itselleni hymyn, kaivan laukusta nenäliinan ja pyyhin huulipunalla piirretyn sydämen ja sydämen alla olevan tekstin peilistä: "Olit hyvä pano ;)"