Pariskunnan tilaama fantasia / koko tarina

Hotelli sijaitsi lähellä Helsingin keskustaa. Istuin aulabaarissa odottamassa, kun kuvauksen kaltainen pariskunta astui sisään ovesta. Nainen oli kolmenkymmenen puolivälin ylittänyt, vaalea ja hoikka. Hän oli pukeutunut lyhyeen nahkahameeseen ja samettijakkuun. Jalassa oli korkeakorkoiset saapikkaat . Miehellä oli siisti puvuntakki farmarihousujen kanssa.



Samalla kun he saapuivat luokseni tunsin veren pakkautuvan kohti jalkoväliäni. Korkojen kopina lattialla ja pariskunnan tunnistaminen annettujen tuntomerkkien pohjalta oli jopa kiihottavampaa kuin olin uskonut.



Tervehdimme toisiamme ja sopimuksen mukaisesti jätimme nimet sanomatta. Sen sijaan join juomani loppuun ja lähdimme kohti hissiä ja varaamaani huonetta.



Olimme tavanneet muutamia viikkoja aikaisemmin internetissä.










Olin vastannut heidän seuranhakuilmoitukseensa, jossa he halusivat miehen kirjoittavan heille tarinan ja auttavan toteuttamaan sen. Ilmeisesti tarinani oli miellyttänyt heitä, sillä he olivat päättäneet valita sen toteutettavakseen.



Hississä rouva tuli seisomaan viereeni.




Lähteet: http://treffimaisteri.com/treffipalvelut/






Hänen tuoksunsa muistutti yhdeksänkymmenluvun alun vesituoksuja ja se sai veren pakkautumaan entistäkin kovemmin jalkoväliini ja maltoin tuskin olla vetämättä häntä viereeni ja hieromasta itseäni hametta vasten. Sen sijaan maltoin ja annoin tarinan edetä, kuten sovittu.



Kun saavuimme hotellihuoneeseen kaivoi pariskunnan mies esiin teippirullan, jonka olin pyytänyt häntä tuomaan. Hän kaivoi rullan laukustaan ja pyysin häntä kääntämään kirjoituspöydän vieressä olevan tuolin kohti sohvaa ja istumaan sille.



Sopimuksen mukaisesti rouva otti käteensä ilmastointiteippirullan ja sitoi miehensä kädet pöydän taakse. Tämän jälkeen hän käveli miehensä eteen, suuteli miestä ja kaivoi samalla miehen peniksen esiin housuista. Penis jäi seisomaan puolikovana farmarihousujen ulkopuolelle.



Kauaa se ei kuitenkaan pysynyt puolikovana. Olin seissyt odottamassa tuolin ja sohvan välissä valmistelujen ajan ja nyt rouva käveli luokseni. Tuli viereeni, painoi kätensä housuilleni ja suuteli minua. Samalla hetkellä miehen penis ampaisi pystyyn ja hänen suustaan pääsi varomaton voihkaisu.



Rouva tarttui minua kädestä ja istutti sohvalle. Hänen kätensä osui vielä jalkoväliini ja pelkäsin, että hän olisi lipeämässä käsikirjoituksesta ja kiiruhtamassa tapahtumien edelle, mutta niin ei käynyt. Sen sijaan hän nousi ylös, kääntyi miestään kohti ja ryhtyi riisumaan paitaansa.



Seurasin katseellani miehen ilmettä, kun hänen rouvan keinutti itseään hitaasti ja riisui takkinsa. Hänen silmänsä olivat liimautuneet kohtaan, jossa arvelin naisen rintojen sijaitsevan ja naisen käden asennosta päättelin tämän ryhtyneen avaamaan paitansa nappeja.



Arvaukseni osoittautui oikeaksi hetken kuluttua. Rouva kääntyi minua kohti ja näin puoliväliin avatun paidan sekä halkeaman paljastamat mustiin punaisen kirjailun koristamiin rintaliiveihin verhotut runsaat rinnat.



Kädet siirtyivät hyväilemään rintoja. Ne koskettelivat hetken aikaa rintojen sivuja, puristivat ne yhteen ja työntyivät rintaliivien kuppien alle. Seurasin lumoutuneena, kun ne hitaasti paljastivat yhden rinnan toisensa ja jättivät ne seisomaan liivien tukemana silmieni eteen.



Kun rinnat olivat paljaana rouva kumartui eteeni. Käsikirjoituksen mukaisesti hän hieroi viettelevästi reisiäni samalla, kun kaarelle painuneen selän päässä oleva peppu keinui miehen katseen edessä.



Tämä oli hyvä hetki vilkaista miestä. Mitä ilmeisimmin fantasia oli osunut oikeaan, sillä miehen kiima oli selkeästi lähes sietämätön. Hän kiemurteli tuolissaan ja jäykkänä seisovan peniksen päästä valui kiimatippoja purona.



Kuin aistien katseeni rouva lopetti liikkeensä ja katsoi minua. Hän nousi seisomaan ja kääntyi mieheensä päin. Hän riisui paitansa rauhallisin liikkein ja nosti hameensa ylös. Hyvin muodostunutta takapuolta verhosivat punaisella brodeeratut sitringit, joita täydensivät punaisella pitsillä koristetut stay-up sukat.



Kovin kauaa en ehtinyt takapuolta ihailemaan, sillä hetkisen kuluttua rouva kääntyi puoleeni. Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri, sillä silmieni eteen levittäytyi jumalaton näky. Nahkahameen, pikkuhousujen ja sukkien rajaama alue, jonka alla näkyi heleän kaunis iho ja vienosti pullottava alavatsa.



Rouva työnsi lantionsa rivosti eteenpäin ja ryhtyi hieromaan itseään housujen päältä. Mieleni teki hypätä itse käsikirjoituksen edelle, mutta onnistuin malttamaan itseni. Odotin siis, kun rouva kääntyi ympäri, istui syliini ja aloitti taidokkaan sylitanssin.



Pehmeä takapuoli otti minut syleilyynsä. Tunsin lanteille nostetun nahkahameen tuoksun ja siihen sekoittuvan notkeasta selästä nousevan miedon hien hajun. Seurasin silmilläni, kuinka kostea jalkoväli painui vasten farkkujani ja aloitti hitaan keinunnan edestakaisin.



Vilkaisin miehen kasvoja ja arvasin näyttäväni samalta kuin hän. Kullini seisoi raudanlujana farkuissani enkä kiimaltani kyennyt edes huohottamaan. Tunsin rouvan kädet kehollani, kun hän taivutti itsenä päälleni ja painoi itsensä entistä lujemmin häpyäni vasten.



En varmaan olisi kestänyt enää kauaa ja varmaankin myös rouva huomasi tämän. Hän nousi pois päältäni ja kumartui jalkojeni väliin. Liikkeet eivät olleet enää hitaan rauhalliset vaan päättäväiset, kun hän avasi farkkujeni napit ja kaivoi penikseni esiin.



Mies seurasi kauhun ja kiiman sekoittamin katsein, kuinka rouva ensin runkkasi elintä muutaman kerran ja upotti sen suuhunsa. Ilmeisesti he olivat harjoitelleet tätä kotona, koska rouva aisti täydellisesti penikseni sykinnän ja nosti päänsä ylös juuri ennen tulemistani ja paljasti miehelle siemensyöksyn, joka kasteli rouvan etumuksen huulilta rintojen vakoon saakka.



Laukeamisen jälkeen avasin pöydälle nostetun shampanjapullon ja kaadoin meille kaikille lasillisen. Kilistimme rouvan kanssa laseja ja ojensin hänelle jääkulhon. Hän otti kulhosta kookkaimman palan ja siemaisi lasista.



Seurasin sohvalta, kuinka hän käveli lasi toisessa ja jääpala toisessa kädessä miehensä luokse ja ryhtyi sivelemään tuskaisen kovana seisovaa penistä nopeasti sulavalla jäällä.



Miehen peniksen rauhoituttua riittävästi rouva laski lasin pöydälle ja käveli luokseni. Hän nosti minut kädestä pitäen pystyyn, auttoi riisumaan vaatteeni ja laittoi makaamaan alastomana lattialle.



Makasin lattialla penis vielä lepotilassa ja jäin odottamaan jatkoa. Rouva käveli miehensä eteen ja siirsi stringinsä sivuun. Hän hieroi klitoristaan oikealla kädellä ja vei sen niin lähelle miehen suuta, että tämä saattoi haistaa sen. Esityksellä oli välitön vaikutus mieheen ja lattialta oli helppo nähdä, kuinka hänen peniksensä kovettui uudelleen.



Miehen peniksen kovettumisen mukana palasi veri myös omaan alapäähäni. Eikä paluu ollut pehmeä, vaan suorastaan syöksyn omainen ja pian huomasin makaavani lattialla kivistävän erektion kanssa. Tätä ei lainkaan helpottanut se, että rouva jätti miehensä rauhaa ja käveli yläpuolelleni paljastaen upean näyn punaisen ja mustan kankaan rajaamaan alapäähänsä.



Vielä vähemmän tilannetta auttoi se, kun rouva ryhtyi laskeutumaan alaspäin, istui kahareisin kasvoilleni ja siirsi varmoilla sormillaan stringinsä sivuun. Työnsin kieleni ylöspäin ja tunsin pehmeän pillun kieleni päässä. Maistoin hunajan makean maun, joka se sekoittui kiihottuneeseen hien ja virtsan sekoitukseen. Pillu painautui lähemmäs huuliani ja ryhdyin nuolemaan.



Nuolin aluksi hitaan rauhallisesti. Pian huomasin lantion alkavan liikkua päälläni ja ryhdyin mukailemaan sen liikkeitä. Nopeita nytkähdyksiä seurasivat pitkät kaaret, joiden jälkeen kädet painuivat lantiolleni. Nykäysten irrottama hame tipahti kasvoilleni ja jätti minut tummaan hajujen ja kostean pillun hallitsemaan valtakuntaan.



Hetken aikaan en kuullut tai nähnyt mitään, mutta päälläni olevan kehon liike kertoi, että jotain oli tapahtumassa. Lantion keinunta nopeutui ja sai seurakseen rytmikkään huohotuksen, joka tihentyi ja voimistui kunnes päättyi kuin seinään ja muuttui orgastiseksi ulvonnaksi.



Oma penikseni seisoi kuin rautakanki, kun rouva tärisi orgasmissa päälläni. Käsikirjoituksen mukaan minun osuuteni olisi pitänyt loppua tähän ja pariskunnan päästä touhuamaan keskenään, mutta yllätyksekseni rouva nousi päältäni ja käänsi takapuolensa minua kohti. Hän huohotti haluavansa kyrpääni sisäänsä ja katsoin mieheen. Mies nykytti päätään ja kaivoin nopeasti kondomin lompakosta.



Levitin kondomin kyrpäni päälle ja työnsin sen sisään rouvan orgasmista supistelemaan vittuun. Hän hoki lausetta ”pane mua, pane mua” ja työnsi takapuoltaan syliäni vasten.



Otin rouvaa lantiosta kiinni ja työnsin kyrpäni kerta toisensa jälkeen perille, kunnes tunsin hänen vapisevan uuden orgasmin kourissa. Samalla tunsin itsekin olevani tulossa ja vedin penikseni ulos. Riuhtaisin kondomin pois päältä ja runkkasin viimeiset vedot ennen kuin lastini lensi pitkin rouvan selkää ja vaatteita.



Laukeamisen jälkeen rouva painoi päänsä lattiaan ja jäi makaamaan takapuoli pystyssä. Nousin ylös ja ryhdyin pukeutumaan hitaasti. Huomasin, että miehen penis värähteli kiihotuksen seurauksensa. Autoin rouvan ylös lattialta ja talutin hänet miehensä viereen. Kävelin ulos ovesta ja näin, kuinka rouva kietoi kätensä miehen peniksen ympärille. Ennen kuin ehdin hissille kuulin huoneesta jumalattoman ulvahduksen.