Kiihkeät bilejatkot 2




Ajatukseni harhailivat, olin kokonaan kumin peitossa vasta äsken tapaamani naisen luona. Ja vieläpä sidottuna, täysin avuton. Mitä Tiina minusta haluaa? Mihin olinkaan joutunut?



Kuulin huppuni läpi kumin napsahtelua, ilmeisesti Tiina puki itseään, näkisinpä sen. Toisaalta mielikuvitukseni aiheutti elimelleni entistä kovemman erektion, melkeinpä tuskallisen. Sitten tunsin patjan joustavan ja Tiina alkoi jälleen hyväillä minua. Hänen kielensä alkoi leikkiä huulillani ja hupullani samalla kun käsi tunnusteli minua joka sopesta. Kun käsi löysi kumiin verhotun kivikovan penikseni, Tiina huokasi, mmmh kaveri tykkää tosi kovasti ahtaasta vankilastaan. Tiinan ääni oli viekoitteleva.



Hyväilyä tuntui jatkuvan puoli ikuisuutta, kunnes kuulin ovikellon soivan. Mitä hittoa, kuka voi tulla vielä näin myöhään aamuyöllä, ja minä olen sidottuna kumissa. Paniikki iski. Päästä minut irti, älä avaa, huudahdin. "Odottelepas ihan rauhassa, käyn tsekkaamassa" Tiina sanoi kuitenkin korostuneen rauhallisesti. Seuravaksi kuulin ulko-oven avautuvan... naisten vaimeaa puhetta. Toivottavasti hän ei päästä toista naista sisään. Sitten se tapahtui: raikuvaa naurua jostain makkarin oven tienoilta. Punastuin häpeästä kumpukuni sisällä ja yritin irti. Ei - ei näin voi käydä!



Patja painui taas. "Moi mä oon Susa, Tildan sisko. Kukas poju se siellä piileskelee?" - kuulin. Ääh, nnnh, Pete, sain vastatuksi. En mä oikeesti..., ei hitto mitä yritinkään selitellä. "Kuule Pete, mä tiedän Tildan harrastuksista, ja olen fetsku vähän ittekin. Koita nyt relata, mä tulin kans yökylään", Susa kuiskaili, ja hiveli kumin peittämää kehoani ja päätäni. Hänkin havaitsi kovan pikkuveijarin ja totesi: ei taida nukuttaa pikkumiestä vielä, joten eiköhän juhlisteta uutta vuotta, toin shampanjaa. Sitten tunsin, miten käsieni ja jalkojeni hihnat avattiin. Ponnistin itseni istuma-asentoon. Jompi-kumpi talutti minut olkkariin sohvalle, ja nosti lasin huulilleni. Olinkin jo hionnut ja janoinen. Shampanja maistui.



Pian olin taas makuuhuoneessa, ja toinen mimmeistä suuteli minua. Toinen alkoi hieroa nivusiani. Pian tunsin kun kumipuvun vetskaria avattiin navan kohdalta. Sitten jotain viileää peräaukkoni kohdalla - liukastetta! Sitten olikin jo myöhäistä. Jokin esine tungettiin peräsuoleen, ja vetoketju vedettiin kiinni. Takamuksessani alkoi heti surista ja säkenöidä - sähköä. Eeeeiiii - huusin! Samalla suuhuni tungettiin ilmeisesti kuminen pallo, joka kiristettiin niskan taakse. Pallo oli niin suuri, etten saanut sanaakaan puhutuksi, tai edes huudetuksi. Kuulin itsekin pelkkää muminaa. Jälleen hyväilyjä. Tätä jatkui ja jatkui. Aloin todella nauttia tästä tuskasta. Sitten puvun vetskaria avattiin jälleen ja kivikova penikseni ohjattiin johonkin lämpimään. Ei kestänyt kauaa kun räjähdin - kaikkien aikojen orgasmi - ilotulitus. Näin jatkoimme uudelleen ja uudelleen, aina kun olin saanut hetken levätä - yö oli pitkä ja kiihkeä.
Lähteet: https://kaksplus.fi/threads/miehet-kertokaas-ny.443086/



Heräsin kun jotain tunsin jotain kosteaa huulillani. Huomenta poju - kuulin. Pitäisköhän sut laskea aamutoimille ja aamiaiselle? Hmmm... miltähän sä näytät. Sen täytyi siis olla Susa - sain ajatukseni kasaan ja edellisen yön tapahtumiin. Mutta ennen kuin päästän sut vapaaksi, tarttee varmistaa ettet karkaa, hän totesi. Tunsin taas vetoketjun avattavan, ja sormet alkoivat käsitellä velttoa penistäni. Se ei herännyt, olihan se sanut yöllä ainakin viisi kertaa. Tunsin kuinka kaveri työnnettiin johonkin tiukkaan. Sitten vetoketjua avattiin päälaelta, ja huppu vedettiin pois. Sängyssä päläni oli hoikka olento punaisessa kiiltävässä kissapuvussa. Näin vain hänen silmänsä ja suunsa, eikä hänellä ollut käsineitä. Muuten tuo jumalaisen näköinen olento oli kumin peittämä. Hän riisui minut. Vau, sähän ootkin ihan namu, Susa sanoi. Haltaan vähän, hän jatkoi, ja veti pääni kumilla verhottujen rintojen väliin. Samalla hän alkoi riisua pukuani. Se oli taas liikaa, ja väsynyt pikkumies alkoi heräillä. Mutta tuska kasvoi. Huomasin, että minulle oli laitettu kirkas muovinen siveysvyö. Erektion yritys oli tuskallinen, mutta nautittava. Nyt menet suihkuun, Susa komensi ja napautti kovaa muovikaluani.



Mene nyt, meillä on tänään vielä paljon tekemistä, kuulin Susan huudahtavan kun hän asteli ulos huoneesta.



Haluatko lukea jatkon?